On jo vuosia aikaa, kun on tullut vietettyä ns. normaali jouluaatto. Eilen ensimmäisiä sellaisia, jossa viiniä ja Tequilalla maustettua olutta kulahti kurkkuun Filippiiniläisen jouluaterian kyytipoikana.
Koska seikkailijalla harvoin on suoraa sukua lähialueilla, usein tulee väliaikaisia eri kulttuureista muodostuvia kaveriporukoita, jolloin ei tarvitse jurnuttaa yksin. Toki rajoitukset vaikuttivat paljon siihen, että Manilan misun, Michiganin miehen että meikäläisen kotiseutujen entisten asukkien lisäksi suurempaa poppoota ei kertynyt.
Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu, kun ei jää laakereilleen makaamaan ja murheita manaamaan. Nykyään ihmiset ovat jotenkin tunnistavinaan kadulla, jotkut jopa uskaltautuvat porisemaan, vaikka kulkisi kauemmas kaupungista.
Aika jännä ilmiö tuo tubettajien julkkisstatus, näillä seuduin ei montaa harrastajaa englanniksi ole, joten varsinkin reissaajat ovat melko hanakasti ottamassa yhteyttä. Ehkä ihmisiä kiehtoo rajojen rikkominen ja vapauden ottaminen, tiedä häntä.
TAG-kanavasta on tullut pieni yhteisö, jossa on vakiokommentoijia ja satunnaisia sääntöjentuputtajia, monesta eri maailman kolkasta. Varsinkin näin rajujen rajoitusten aikana harva uskaltautuu lähteä seikkailulle, joten kieli poskella tehdyt reissuvideot kenties kiinnostaa osaa ihmisistä.
Juutuubissa tosin on perin härski sensuuri, joten tietenkään suutansa ei voi puhtaaksi puhua ja haastateltujen jutuista osa pitää jättää julkaisematta. Eräänlaista ruohonjuuritason journalismia, vastapainona päivän uutislehteä kameralle lukevien papukaijojen sijaan.
Onni suosii rohkeaa, sanotaan ja onhan se aika hyvin käytännössä toiminut. Tietokonemaailmassa on ollut monessa mukana ensimmäisten joukossa, sekä pyrkinyt tutustumaan mahdollisimman laajaan ihmisten ja elämysten skaalaan.
Keskustelu tuhansien eri henkilöiden kanssa on luonut melko hyvän intentio-tutkan, jossa melkein heti pystyy arvioimaan ihmisen tarkoitusperiä. Eli ei niinkään ne sanat, vaan motiivi.
Sen ansiosta on aika helppoa ystävystyä hyvien ihmisten kanssa, kun ei tuhlaa aikaansa alemmalla tietoisuuden tasolla olevien kanssa jankkaamiseen. Eli on samalla avoin kaikelle, muttei niele mitään purematta.
Todellisuustunneli jatkaa haarautumistaan, uuden normin ulkopuolella toimiminen lisääntyy koko ajan. On avoin ja sensuurivapaa some lohkoketjuissa, mitä mielenkiintoisimpia mielenilmaisuja, rajoja raotettu ja saa nauttia jopa lämpimistä auringonsäteistä.
Muutama kuukausi takaperin oli enemmän suru puserossa, useampi kaveri päätti päättää päivänsä ja aika meni lähinnä ruutua tuijottaessa ja pitsaa mussuttaessa. Sitten tuli mahdollisuus altistaa itsensä seikkailukirpulle uudestaan, eikä kyllä kaduta.
Se on aika jännä, miten tuo sisu on säilynyt vaikka armeijat marssineet kadulla jo pian vuoden ajan. Pidemmät matkat eivät ole vieläkään mahdollisuuksien kartalla, mutta pitää joustaa kontrollipisteiden mukana.
Pääprojekti eli ekokylä on vielä suunnitteluasteella, porukka ja mehevä maa on edelleen hakusalla. Nyt on pilvin pimein hylättyjä farmeja, mutta niiden uudelleenasuttaminen on tehty melko hankalaksi suuren resetin tieltä.
Ehkä se onkin tarkoitus aikansa eleskellä kaupungin keskustassa, onpahan ainakin suurempi todennäköisyys törmätä kivoihin ihmisiin. Näinä aikoina reissaamalla riskeeraavat ovat aika järjestäin olleet tavallista heränneempiä, rohkeita itsensä toteuttajia.
Koska tapana on olla avoin ja joskus ehkä anteliaskin, voi olla aika lailla irralla peloistaan. Universumi pitää huolta sen monipuolistajistaan. Paratiisi on jo täällä, vaikka monet eivät pysty sitä kaikilta sumutuksilta näkemään. Kyllä se ❤️ tietää!
