Bitcoinin huipulla tuulee

img_20201213_165058.jpg

Elämme jänniä aikoja, varsinkin eri rahojen maailmassa tapahtuu paljon. Bitcoin on kirinyt kaikkien aikojen korkeimpaan vaihtoarvoon, yli 18 000€/BTC. EKP on lanseeraamassa omaa keskitettyä sosiaalikrediittijärjestelmää, joten ymmärrettävästi monet instituutiot ja sijoittajat pyrkivät toimimaan monopolirahojen ulkopuolella.

Ei sitä vuosikymmen sitten olisi voinut uskoa, että vapailla markkinoilla arvoutuva kryptovaluutta mahdollistaisi huolettoman elämän, mitä perustarpeisiin tulee. Toki kyseessä on teknologisesti paljon osavaltioiden vaihdon välineitä parempi, mutta että ihmiset oikeasti ymmärtäisivät sen, suuri yllätys.

Se noissa ylhäältä päin päätetyissä välineissä on, että ne ovat ensisijassa hallinnan työkaluja. Tilillä niukasti numeroita, ei tipu ruokaa. Velasta syntyvä varsinkin on mitä katastrofaalisin, vaikka sitä useimmat käyttää.

Kysehän on sopimuksesta, tietyllä bittijonolla saa tietyn asian omistajuuden, muutaman mutkan kautta. Bitcoin puolestaan syntyy louhimalla, vaikkakin potin haalijien ahneus ja sitä myötä vaihtokulut tekevät siitä vanhentuneen.

Kolmannen kehitysaskeleen lohkoketju kuten Hive ei seuraa sijoittajien älynväläyksiä, vaan toimii tiedon tallentamisen ja sosiaalisen median alustana. Avoin lähdekoodi ja hajautetut “nodet”, siinä ei pääse sensuuri-setä häiritsemään.

Toisin kun useimmat muut alustat, Hiven Power ja Dollari eli julkaisuista syntyvät palkkiot jakautuvat sekä kirjoittajalle, että ensimmäisille bongaajille. Toinen toimii äänestyspolettina, toinen on löyhästi liitetty USD:hen, eli eräänlainen stablecoin.

Näiden lisäksi on itse Hive token ja kymmenet muut alustalle luodut Engine-sivuvaluutat eri tarkoituksiin. Eri yhteisöjen palkitseminen, markkinapaikan kupongit, mielikuvitus on rajana.

Suurin ero on juurikin siinä, että tokenit syntyvät käyttäjien toiminnan kautta. Eli eräänlainen perustulo, jonka arvon yhteisö saa itse määrittää. Todellinen ruohonjuuritason alusta, jota ei toista ole vielä tullut vastaan.

Ennen kun näistä jauhoin, tuli kuva lehteen ja utopistin leima otsaan. Aikapankki ja veronkierto, rahaton talous ja mahdottomuus, media ei ole tosiaankaan vasta tänä vuonna aloittanut propagandaansa, siitä on pitkät perinteet.

Varsinkin Bitcoinin kohdalla lähes kaikki uutiset ovat povanneet romahdusta, vaihtoehtoja kun ei haluta suoda ihmisille. Se tosin nykyään on aika selvää, että jos tekee päinvastoin mitä telkun puhuva pää sanoo, on aika hyvin kärryillä asioista.

Täysin nurinkurisen maailman rohtona voisi olla hajautetut virtuaaliyhteisöt, joissa ei ole turhia hierarkioita. Teknologia hoitaa tiedon tallennuksen ja varmistukset, ihmisillä on vapaat kädet tehdä mitä haluaa, sekä ennenkaikkea osallistua paikallisyhteisöihin.

Koska tokenisaatio on täysin vapaaehtoista, alustassa on potentiaalia tehdä vaikka lahjatalousyhteisö, jossa apu kohtaa autettavan. Jos siirrytään niukkuusajattelusta runsauteen ja resursseihin, maailma näyttää tosiaan erilaiselta!

rnfetchblobtmp_r34ynltg3ea9y6lptrfzn.jpg

H2
H3
H4
3 columns
2 columns
1 column
Join the conversation now
Ecency