Korttisuunnittelua Kissapohjalta

img_20210127_132628.jpg

Kun on vuosikausia pähkäillyt erilaisia vaihdon välineiden rakenteita ja kokeillut eri toteutuksia, kenties idea on aikaansa edellä, mutta ei anneta sen haitata. Eli käännetään rahajärjestelmä päälaelleen, pelimerkkien luojat ovat käyttäjät itse, jolloin keinotekoista niukkuutta ei pääse syntymään.

Euro esiintyy numeroketjuna pankin tietokannassa, on joko plussaa tai miinusta. Ei informaatioarvoa, varsinkin kun se luodaan puhtaasti tyhjästä. Mutta jos ajatellaan nettimaailmaa ja meemejä, arvoa syntyy arvostuksen myötä, eikä se ole keneltäkään pois.

Kissatokeni olisi hyvä lähtökohta, kuvia on loputtomasti ja ovathan ne oivia opettajia, kuinka olla stressaamatta turhista ja sopeutua mihin tahansa tilanteeseen. 9 henkeä, vaistoa tai chakraa, pikkuhiljaa selviää miksi puhelimen kamera hakeutuu ahkerasti niitä kohti.

img_20210123_132540.jpg

Välimeren rannikkokaupunkien kulkukissoista hoitosellaisiin, jotenkin on ollut aina vahva yhteys karvakavereihin. Nyt tietokonekoodin huipulla voi visualisoida melkein mitä tahansa, siinä vähän tulee fiilis kuin lapsella karkkikaupassa.

Muutamia ideoita on tullut haarukoitua viime päivinä, ymmärrettävästi se on yksin näpertämistä kun uusien koodikielten opettelu ei kovin monelta suju. Tai kyllä kuka tahansa siihen kykenee, ehkä se oma-aloitteisuus on vain vähän hukassa.

Aluksi oli ajatus omistaa yksi tarvehierarkian asia eri viikonpäivälle, eräänlainen rutiini ja tarkoituksellisuus. Vaikkapa näppärästi liikkuvat Hierarkiakortit, joihin voi lisäillä kaikkea videoista lähdekoodiin.

Visuaalinen puoli ei ole vahvuuksia, mutta on kiva kokeilla erilaisia efektejä. Esimerkkinä keräilykortti-tyyppinen loiste-efekti Holo. Itse projektin pikaesittelyyn rustattuna Slider, jossa muutama linkki.

kisuimglo.png

Ehkä sitä on vähän suuruudenhulluutta mukana, mutta tapana on ollut asettaa tavoitteet korkealle odottamatta erityistä lopputulosta. Vaikka jäisikin omaksi harrasteeksi, ei olisi ensimmäinen kerta tahi viimeinen.

Mutta jos suunnittelu ja rupattelu kiinnostaa, siihen on mahdollisuuksia. Suunnittelupadissa on suuntaviivoja. Uusi lockdowni taas päällä, joten koneella tulee taas pääasiassa aika vietettyä.

Eli rohkeasti mukaan, jos on tekemisen puutetta. Taidetta tai tiedettä, kaikkea mahtuu avoimeen datalohkoketjuun!

H2
H3
H4
3 columns
2 columns
1 column
Join the conversation now
Ecency